Katse ratikan tuomiin bussilinjojen muutoksiin

Tampereen seudulla suunnitellaan uutta joukkoliikenteen linjastoa raitiotien jälkeiselle ajalle. Linjasto 2021 nimellä kulkevasta projektista löytyy kohta lisätietoa täältä.

Kaupunkiseuduilla julkinen liikenne tulee olemaan tulevina vuosina aivan keskeisessä roolissa vähentämään liikenteen päästöjä, joita pitää vähentää Tampereella liikenteen osalta luokkaa 60 % Kestävä Tampere 2030 tiekartan mukaisesti.

Suuret kaupungit ovat teettäneet selvityksen, joka tuo esiin joitain päälinjoja toimivista ratkaisuista muissa maissa. Keskeisenä niistä nousee esiin runkolinjojen merkitys. Runkolinja voidaan ymmärtää toki monella tapaa, mutta yleensä kyse on mahdollisimman suoraa reittiä keskustojen väliä tiheästi kulkeva linja. Se voidaan toteuttaa erilaisilla välineillä – raitiotie on yksi, Ruotsin Malmön biokaasukäyttöinen superbussi voisi olla jollekin linjalle toinen ratkaisu. Selvää on joka tapauksessa, että Tampereella raitiotie ei poista tarvetta järjestää laadukasta bussiliikennettä. Erilaisia haasteita ratikan niveltämisessä muuhun linjastoon kyllä tulee, mutta myös uusia mahdollisuuksia.

Haluan käsitellä suunnitelmia erityisesti Pohjoisen Tampereen näkökulmasta. Pohjoinen Tampere – Aitolahdelta Kämmenniemeen sekä Terälahteen ja Kaanaaseen asti – on kilometreissä kaukana, mutta ajallisesti melko lähellä. Aluetta aiotaan kehittää sekä asuinpaikkana että matkailuun, kuten osayleiskaavatyön käynnistyminen osoittaa.

Julkisen liikenteen sujuvuus sekä Teisko-Aitolahdelta, että Orivedeltä ja Ruutanasta on ensiarvoista, sillä vain lisäämällä julkisen liikenteen osuutta varmistetaan, että Aitolahden ja Linnainmaan välinen osuus 9-tietä ei ole pahasti tukossa.

Oriveden ja Kangasalan (myös Ruutanan osalta) lähijunaliikenteen kehittäminen tulee toivottavasti 2020 luvulla tarjoamaan kaivattua helpotusta.

Panostamalla lisää julkiseen liikenteeseen varmistetaan, että tieverkostoon ei tarvitse tehdä lisäsatsauksia ja vähennetään yksityisauton käyttöä.

Parhaita ratkaisuja olisi tihentää vuorovälejä aamun ja iltapäivän tunteina, sillä 90-linjan autot ovat jo varsin täynnä. Linjaston suunnittelussa tiheämpi vuoroväli voisi mahdollistua niin, että vuorot kääntyisivät Taysin kohdalla ja kulkisivat aina nopeampaa moottoritietä. Jos raitiotie laajentuu Linnainmaalle asti, kannattaisi 90 kääntyä jo siellä. Tämä vaihtoyhteys vaatisi kuitenkin aina tiheää raitiotien vuoroväliä, sillä usein päämäärä on ydinkeskustassa esimerkiksi juna-asema tai julkiset palvelut.

28-linjan tulevaisuus koko kaupungin poikki kulkevana linjana Sorilasta Siivikkalaan lienee vaarassa. Tällä hetkellä välillä Ruutanaan poikkeavat autot osaltaan heikentäneet liityntää Teiskosta 28:lle ja siitä eteenpäin. 28:sta tulisi tehdä aidosti Sorilasta Taysille kulkeva linja, joka 90 poiketen kulkisi Tasanteen ja Linnainmaan kautta.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *